Globaalina lämpökäsittelypalveluiden alihankkijatarjoajana Bodycote pysty tarjoamaan huomattavia etuja asiakkaille. Kansainvälisen tehdasverkostonsa ansiosta Bodycote pystyy hyödyntämään tuotteissaan ja palveluissaan tietoa, kokemusta ja erikoisammattitaitoa sekä tarjoamaan laadukasta palvelua silloin ja siellä, missä niitä tarvitaan.
Bodycoten lämpökäsittelypalvelut muodostuvat eri ydinteknologioista, joihin puolestaan kuuluvat lämpökäsittely, metallien seostus, kuumaisostaattinen puristus ja pintakäsittelyteknologia.
Bodycotella on maailmanlaajuisesti yli 180 toimipistettä. Laajan verkostomme ansiosta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme samanlaiset ja laadultaan yhtä hyvät prosessit useissa eri paikoissa. Asiakkaidemmeliiketoimien laajetessa Bodycote kykenee vastaamaan heidän tarpeisiinsa.
Tämän laajan verkoston avulla asiakkaat voivat hyötyä myös taloudellisesti, koska paikalliset menetelmät ovat käytettävissä maailmanlaajuisesti. Bodycoten asiakkaat hyötyvät paikallisella tasolla koko ryhmittymän maailmanlaajuisesta ammattitaidosta, jonka ansiosta voidaan kehittää tehokkuutta ja menetelmiä ja näin saada aikaan huippulaatuisia, luotettavia ja edullisia ratkaisuja.
Yhtiön perusti Bodycoten perhe 1900-luvun alussa, ja nyt se on kehittynyt orgaanisen kasvun sekä useiden strategisten hankintojen ansiosta kansainväliseksi lämpökäsittelyalan johtajaksi. Yhtiöllä on yli 5 000 palkattua työntekijää ympäri maailman.
Lämpökäsittely on olennainen osa erilaisia valmistusprosesseja pitäen sisällään useita tekniikoita sekä erikoisvalmistusprosesseja, joilla parannetaan metallien sekä metalliseosten ominaisuuksia. Bodycote on saanut asiakkailtaan tunnustusta luotettavuudestaan sekä lähes vuosisadan pituisesta lämpökäsittelykokemuksestaan sekä joukosta kansainvälisiä akkreditointeja.
Bodycote huomioi erilaiset asiakaskuntansa ja tietää, että eri sektoreiden prioriteetit ja vaatimukset poikkeavat toisistaan. Yhtiörakenne on mukautettu markkinoihin niin, että yhtiö voi tarjota paremmin eri vaatimuksiin vastaavia palveluita. Bodycote tarjoaa ilmailu ja energiamarkkinoiden kansainvälisiin tarpeisiin vastaavia palveluita koordinoiduilla tehtailla, jotka on mukautettu erikoistarpeisiin. Autoteollisuuden ja teknologiateollisuuden asiakkaiden kohdalla palveluiden painopiste on paikallisuudessa, mukavuudessa ja joustavuudessa.

© 2023 Bodycote